Jumala puhuu Osa 5

11.10.2022

Teksti ja kuva: Eero Ketola

Jumala puhuu armolahjojen kautta. Armolahjoista on kirjoitettu muun muassa Paavalin ensimmäisen korinttolaiskirjeen luvuissa 12 ja 14.

Paavali kirjoittaa korinttolaiskirjeessä "Tavoitelkaa rakkautta ja pyrkikää saamaan hengellisiä lahjoja, mutta varsinkin profetoimisen lahjaa". Miksi hengellisiä lahjoja tarvitaan? Paavali vastaa: Mutta profetoiva puhuu ihmisille rakennukseksi ja kehotukseksi ja lohdutukseksi". Jokainen ihminen tarvitsee joissain elämän vaiheissa sisäistä rakentumista, rohkaisua ja lohdutusta. Jumalan puhe rakentaa, kehottaa ja lohduttaa.

Armolahjat myös ohjaavat ja varmistavat kristityn kutsumusta ja suuntaa mihin edetä. Tulimme vuonna 1995 lomalla kotimaahan lähetystyöstä Papua-Uudelta-Guinealta. tarkoituksemme oli olla Kauhavalla noin vuoden ajan.

Vapaakirkkoon kuuluva kristitty rukoili kanssamme. Hän sanoi meille rukouksen jälkeen: "Lähdette uudelleen lähetystyöhön. Tämä tapahtuu nopeasti ja menette laivalla. Uusi lähetystyön paikka on Suomesta suoraan etelään ja siellä kasvaa palmuja".

Lisäksi hän sanoi: "Ympärillänne on paljon lapsia ja nuoria ja teette työtä heidän keskellä". Olimme ihmeissämme. Papua-Uudelle-Guinealle ei mennä laivalla eikä se ole suoraan etelässä. Palmuja, useita eri lajeja, tosin kyllä kasvaa Papua-Uudella-Guinealla.

Hieman myöhemmin lähettävät seurakunnat rohkaisivat meitä lähtemään Albaniaan. Siellä oli suuri tarve lähetystyöntekijöistä. Niin lähdimme Albaniaan syksyllä 1996. Menimme laivalla Saksaan ja sieltä Italian kautta autollamme Albaniaan.

Asetuimme Fier nimiseen kaupunkiin. Vuonna 1992 suomalaiset lähetystyöntekijät olivat aloittaneet hengellisen työn kaupungissa. Runsaasti nuoria oli tullut uskoon. Teimme työtä nuorten ja lasten keskuudessa. Vaimoni oli vastuussa lasten tilaisuuksista. Erään kerran tilaisuuteen tuli noin 700 lasta. Yhtä henkilöä lukuun ottamatta kaikki seurakuntaiset ja uudet uskovat olivat iältään nuoria.

Asetin viivoittimen kartalle. Suomesta suoraan etelään sijaitsee Albania. Fierin kaupungissa kasvaa palmuja. Profetia vahvisti kutsuamme samoin kuin seurakuntien päätös lähettää meidät Albaniaan.

Jumala puhui profetian kautta ja seurakunnan johtajien kautta. Jumala puhuu monella eri tavalla. Sitä ei vain aina huomata.

Ensimmäinen korinttolaiskirje luvut 12 ja 14

Ensimmäinen korinttolaiskirje 14: 1 - 4