Joulu ilman Jeesusta
Teksti: Eero Ketola. Kuva: Marina Stocklin
Yle nettisivulla raportoitiin 14.12.2024 seuraava: "Esimerkiksi Oulun Merikosken koululla on luovuttu kaikille yhteisen joulujuhlan uskonnollista osista kokonaan. – Meillä tehtiin jo aikaa sitten päätös, että joulujuhla on täysin maallinen, kertoo rehtori Mervi Karjalainen."
Joulujuhla ilman Jeesusta. "Täysin maallinen joulujuhla". Joulujuhlaa ei voi olla ilman Jeesusta. "Maallinen joulujuhla" ei ole lainkaan joulujuhla.
Jeesus, jonka syntymää ihmiseksi vietetään ja muistetaan jouluna, on suljettu pois omasta juhlastaan. Käsittämätöntä. Surullista.
Kuinka kauas ja kuinka nopeasti yhteiskuntamme on siirtynyt "täysin maalliseksi".
Miltä tuntusi tasavallan presidentistä, että hänelle järjestetään syntymäpäiväjuhlat, mutta häntä itseään ei kutsuttasi juhlaan. Tai sinun syntymäpäiväsi. Ystäväsi varaisivat kauniin juhlatilan ja juhlisivat rahaa säästämättä syntymäpäivääsi. Mutta sinua ei kutsuta mukaan juhlaan. Tai jos sattuisit tulemaan paikalle, sinua ei päästetä sisään omaan juhlaasi.
Surullista ja outoa tämä olisi. Täysin epäkunnioittavaa ja vastenmielistä.
Jeesus ei ole oman juhlansa keskipisteenä. Jeesus- nimeä ei mainita hänen omassa juhlassaan. Kuinka väärin ja noloa tämä on.
Me kristityt toivotamme Jeesuksen asumaan omaan sydämemme ja juhlimme häntä joka päivä ja kiitämme joulusta. Tervetuloa Jeesus!
Jeesus syntyi ihmiseksi siksi, että hän rakasti jokaista ihmistä. Jeesus kutsuu jokaisen ihmisen juhlaa. Hän ei heitä ketään pois. Hän ei sulje ovea.
Hän ansaitsee kaiken kunnioituksemme ja kiitoksemme.
Tervetuloa Jeesus juhlaamme!