Hän tuli köyhäksi meidän tähtemme
Teksti: Myrtle Grimm-Turunen. Kuva: Eero Ketola
Suomennos: Tiivistelmä suomenkielistä kirjoituksen jäljessä olevasta, englanninkielisestä tekstistä. Suom. Eero Ketola
Koska olemme saapumassa joulun aikaan niin ajattelen apostoli Paavalin sanoja ( 2 Kor, 8:9): " Sillä te tunnette meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armon, että hän, vaikka oli rikas, tuli teidän tähtenne köyhäksi, että te hänen köyhyydestään rikastuisitte".
Mitä merkitsee olla rikas? Raamatun jae ei viittaa euroihin tai omaisuuteen. Jeesus tuli taivaasta maan päälle syntyäkseen köyhäksi. Jeesus sanoi: ( Matteus 8:20). "Ketuilla on luolat ja taivaan linnuilla pesät, mutta Ihmisen Pojalla ei ole mihin hän päänsä kallistaisi".
Jeesus tuli köyhäksi meidän tähtemme, että me voisimme tulla rikkaiksi. Rikkaus on ikuinen rakkaus ja elämä hänen kanssaan.
Johanneksen evankeliumissa (17:24) Jeesus sanoi: " Isä, minä tahdon, että missä minä olen, siellä nekin, jotka sinä olet minulle antanut, olisivat minun kanssani, että he näkisivät minun kirkkauteni, jonka sinä olet minulle antanut, koska olet rakastanut minua jo ennen maailman perustamista".
Samalla tavalla kuin Isä Jumala rakastaa Jeesusta, samalla tavalla hän rakastaa meitä! Tästä syystä Jeesus syntyi meidän keskellemme osoittamaan meille elämän jota meidän tulisi elää.
Jeesus on rikas rakkaudessa. Mistä rakkaus tulee? Ennen kuin mitään oli olemassa maailmassa rakkaus virtasi Isän Jumalan ja Jeesuksen, hänen Poikansa ja Pyhän Hengen välillä. Jeesus elää iankaikkisesti ja hänen rakkautensa on iankaikkinen. Mikäli vertaamme omaa elämäämme Jeesuksen elämään niin meidän elämämme on todella köyhää.
Miksi Jeesus tuli köyhäksi? Tämä on joulun sanoma. Hän tuli köyhäksi, että me voisimme tulla rikkaaksi. Hänen tulonsa maan päälle, hänen kuolemansa ja ylösnousemuksensa tapahtui meidän tähtemme. Tämän rikkauden me saamme vastaanottaa eräänä päivänä. Iankaikkinen elämä ja iankaikkinen rakkaus. Rakkaus ja elämä ovat suurin rikkaus mitä me emme voi edes pyytää tai löytää. Rikas, puhdas, iankaikkinen rakkaus.
Hän sanoo meille (Johannes 15:9). " Niin kuin Isä on minua rakastanut, niin minäkin olon rakastanut teitä; pysykää minun rakkaudessani".
Ystävät, mikään ei voi erottaa meitä hänen rakkaudestaan.
Roomalaiskirje (8:38-39) "Sillä minä olen varma siitä, ettei kuolema, eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat, ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat, ei korkeus eikä syvyys eikä mikään muu luotu voi
meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme". Jeesus eli ja kuoli köyhyydessä siksi, että me voisimme peritä taivaan rikkaudet.
Juhlikaamme tänä jouluna. Tämä tapahtuu vain hänen armonsa kautta, joka johtaa meidät takaisin korinttolaiskirjeen sanomaan (2 Korinttolaiskirje 8:9). "Sillä te tunnette meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armon, että hän, vaikka oli rikas, tuli teidän tähtenne köyhäksi, että te hänen köyhyydestään rikastuisitte".
Armo on ilmainen lahja. Se on kääritty pakettiin ja nimesi on siinä. "Armo on Jumalan rikkain lahja Kristuksen kustannuksella ( Colin Smith).
Armo on lahja samalla tavalla kuin Jeesus on meidän paras lahjamme tänä jouluna. Vastaanottakaamme se syvällä kiitollisuudella niin että voimme tulla rikkaaksi hänen ikuisesta elämästään ja iankaikkisesta rakkaudestaan meitä kohtaan.
"He became poor"
As we approach Christmas time, I think of the following verse in 2 Corinthians 8:9 –" For you know the grace of our Lord Jesus Christ, that though He was rich, yet for your sake He became poor, so that you through His poverty might become rich."
WHAT DOES IT MEAN TO BE RICH? This Bible verse is not referring to euros or possessions. Jesus came from heaven to earth to be born as a simple, poor human being. He later said - ""Foxes have holes and birds of the air have nests, but the Son of Man has no place to lay his head." (Matt. 8:20) JESUS BECAME POOR for our sakes, so that we might become rich and have everlasting love and life and live with Him eternally.
In John 17:24, Jesus said – "'Father, I desire that they also whom You gave Me may be with Me where I am, that they may behold My glory which You have given Me; for You loved Me before the foundation of the world."
JUST AS Abba Father loved Jesus, just so He loves us! That is WHY he came to be born among us, to live the kind of life we should live, to die the death we deserved to die, and to rise and live eternally like He desires for us.
Jesus is rich in love! Where does love come from? Before anything existed on earth, love flowed between Abba Father and Jesus His Son and the Holy Spirit. Jesus' life is eternal, and His love is everlasting! In comparison to Jesus, our lives are poor indeed.
WHY did Jesus become poor? It is the message for Christmas. He became poor SO THAT WE CAN BECOME RICH. His coming, His death, and His Resurrection were all about you (and me).
The riches we shall receive one day will be Eternal Life and everlasting love – Love and life that will not let us go, but they will be the MOST rewarding riches we could ever ask for or find – rich, pure, everlasting love! He says to us in John 15:9 – ""As the Father has loved me, so have I loved you. Now remain in my love." Friends, NOTHING can separate us from His love! Romans 8:38-39 states, "For I am persuaded, that neither death, nor life, nor angels, nor principalities, nor powers, nor things present, nor things to come, nor height, nor depth, nor any other creature, shall be able to separate us from the love of God, which is in Christ Jesus our Lord."
Jesus lived and died in poverty on earth, so that we might inherit the riches of heaven. Let us celebrate THAT this Christmas! It is only through His grace, which leads us back to 2 Corinthians 8:9 –" For you know the grace of our Lord Jesus Christ, that though He was rich, yet for your sake he became poor, so that you through His poverty might become rich."
GRACE is a free Gift. It is wrapped up with YOUR name on it. "GRACE IS GOD'S RICHES AT CHRIST'S EXPENSE." (Colin Smith) Grace is a gift like Jesus is our BEST Gift this Christmas. Let us receive it with deep gratitude SO THAT we can become rich in His Eternal Life and everlasting love.